Sudenkorento on yksi vanhimmista eläimistä maapallolla. Sama sudenkorentosuku on lennellyt maapallolla jo lähes 200 miljoonaa vuotta. Sudenkorennot elävät vesistöjen läheisyydessä. Ne ovat äärimmäisen värikkäitä ja niiden väreissä on paljon valoa. Sudenkorennot lentävät jopa 50 kilometrin tuntivauhdeilla. Niiden näkökyky on erittäin tarkka ja ne pystyvät sieppaamaan lentäviä hyönteisiä ruoakseen. Muinaisuus näkyy sudenkorennon voimassa.
Elementti: Vesi
Voima: Illuusiosta vapautuminen
Vanhat intiaanitarinat kertovat, että kauan sitten sudenkorennot (dragonfly) olivat lohikäärmeitä (dragon). Huijatut lohikäärmeet kuitenkin muuttuivat sudenkorennoiksi. Eläminen sudenkorentona on lohikäärmeelle illuusiossa elämistä. Sudenkorennon voima edustaa meille oman sisäisen todellisuuden löytämistä ja kaikenlaisen illuusion poistamista elämästämme. Nykyihminen elää varsin kiireistä aikaa ja sen vuoksi usein olemme sotkeutuneet illuusioiden verkkoon. Todellinen minä harvoin pääsee kuuluville. Sudenkorennon voimalla pystymme selkeyttämään elämäämme ja saamaan yhteyden oman maagisuuden lähteeseemme. Sudenkorennon voima sytyttää tunteemme ja selkeyttää ajatuksemme ja sen avulla pystymme sytyttämään oman energiamme loistamaan kirkkaasti eri väreissä. Sudenkorento edustaa syvää viisautta ja valaistumista. Viisas ja valaistunut ihminen pystyy elämään tasapainossa luonnon ja neljän elementin suhteen.
Mitä voimia saat:
Oho, elämäsi on melkein pudonnut raiteiltaan. Olet luonut elämääsi illuusioiden verkon.Todellisuutesi ja harhat ovat sekoittuneet keskenään. No, älä huoli. Sudenkorennon voima on tullut pelastamaan tilannettasi. Se mitä lohikäärmeelle joskus tapahtui, ei tapahdu sinulle. Sudenkorennon voima laittaa sinut hakeutumaan veden äärelle. Vedessä asustavat tiedostomattomat viisaudet. Se on kykyä nähdä ja antaa ideoiden nousta sisältäsi vapaasti. Sudenkorento herättää myös tuulen voiman eläämääsi. Nämä kaksi feminiinistä voimaa on auttamassa sinua näkemään syvältä kuka todella olet ja mihin pystyt. Jotta et harhautuisi väärille poluille, on sinun tiedostettava myös ympärilläsi olevat maan ja tulen voimat. Nyt sudenkorennon ilmaantuessa elämääsi, on sinun unohdettava pohdiskelu edellisten elämien osalta. Sillä ei tällä hetkellä ole mitään merkitystä kuka olet ollut ja mitä olet tehnyt. Huomion siirtäminen menneeseen vie sinut pois nykyhetkestä ja se on merkittävä tie kohden illuusiota. Et voi myöskään vierittää nykyhetken ongelmien syytä edellisiin elämiin ja karmaan. Ongelmasi ja pelkosi on kohdattava tässä ja nyt, jotta voit löytää sopusoinnun elämääsi ja vapautua illuusiosta.
Itsesääli on ollut jo ehkä pitkään elämäsi kantava voima. Se on sitä suurinta illuusiota pitää itsensä heikkona ja avuttomana. Sudenkorennon voima kääntää tämän avuttomuuden tunteen vahvuuden tunteeksi. Kun sisäinen maailmasi selkiytyy, antaa se voimaa myös itseluottamuksellesi ja jatkat elämääsi. Opit huomaamaan omat vahvuutesi ja itseasiassa huomaat, että pystyt kaikkeen elämässäsi, jos vain keskityt ja paneudut siihen. Usko itseen on voimaa muutokseen. Toivo paremmasta huomisesta tekemättä mitään on illuusiossa elämistä. Sudenkorennon voimalla luot unelmia huomisesta ja opit myös tekemään jotain näiden unelmien eteen. Se saa muutoksen tuulet puhaltamaan. Jotta paremmin pääsisit sudenkorennon voimaan, niin mene luontoon niiden luokse tai luo ne luoksesi mielikuvituksen avulla.